Yksin matkustamisessa on se huono puoli, etta kun suihkuun mentyaan huomaa, ettei luvattua lamminta vetta tulekaan, ei voi lahettaa ketaan respaan pyytamaan apua. Luovutan ja otan jaatavan suihkun. Paatan aamulla valittaa kuuman veden puutteesta. Kun olen peseytynyt ja tarisen kylmasta, ovelta kuuluu koputus: " Madam, hod woder for juu! I have hod woder here."

Kun nousen Delhissa Goan junaan, olen hiukan huolissani, silla en ole varannut 25 tunnin matkalle lainkaan evasta. Huoli on turha. 25 euron junalippu AC3-luokassa sisaltaa makuupaikan, puhtaat lakanat ja viltin seka viisi ateriaa, joista jokainen tuodaan useassa osassa. Vahintaan viisi kertaa havahdun unestani, kun tarjoilija nykii minua milloin jalasta, milloin hihasta, milloin peitosta. Koko matkan vain syon ja nukun. Ennen jokaista ateriaa junahenkilokunta kay kysymassa jokaiselta matkustajalta, haluaako tama seuraavan aterian kasvis- vai lihaversiona. Teeta varten jokaiselle matkustajalle jaetaan oma termospullo kuumaa vetta. En normaalisti pida vaniljajaatelosta ja jaatelo on yksi niista ruoista, joiden syomista ulkomailla kehotetaan valttamaan. Intialaisen junan ylasangylla nautittu hieman sulanut vaniljajaatelopikari saattaa olla paras jaatelo, jonka olen koskaan syonyt.

Suomessa on moni asia paremmin kuin Intiassa, mutta junamatkailun suhteen VR voisi kayda hakemassa oppia Intian rautateilta.