Arki voi olla tylsaa, vaikka asuisikin paratiisirannalla. Paivat toistuvat pitkalti samanlaisina: heratys klo 10-12 aikaan, 5-10 kilometrin kavelylenkki rannalla, aamiainen, auringonottoa, suihku, paivallinen ja nukkumaan puolen yon tienoilla. Kun maanantai ei koskaan saavu, ei ole viikonloppujakaan. Tiistai voisi olla sunnuntai, maanantai voisi olla perjantai, lauantai voisi olla maanantai. Viikonpaivat menettavat merkityksensa.

Toisaalta tylsyydessa ei ole mitaan vikaa. Silloin ehtii tehda asioita: lukea, tayttaa ristikoita, opiskella nepalia ja kadestatulkintaa, suunnitella ja ajatella. Tavallinen paiva muuttuu erinomaiseksi, kun sen sijaan, etta menisi aamiaiselle tuttuun ravintolaan, meneekin uuteen paikkaan ja pelaa siella koko paivan Scrabblea.

Ja jalleen kerran ihmettelen, miten normaaliarjessa ehtii kayda toissa ja opiskella, kun paivat tuntuvat lentavan, vaikkei tekisi yhtaan mitaan.


"Tylsää, tylsää, oli niin tylsää
Enkä tiennyt kuinka myöhemmin kaipaisin
Hitaasti eteenpäin laahustavia päiviä

Lopulta raahaudumme
Takaisin ylös kalliolle
Ja katsomme merta niin kauan kuin jaksamme

Tylsää, tylsää, oli niin tylsää
Enkä tiennyt kuinka myöhemmin kaipaisin
Hitaasti eteenpäin laahustavia päiviä"

Ultra Bra: Tylsää, tylsää

Shanti, shanti

Sanotaan, etta Intiassa voi tehda vain yhden asian paivassa. Omien kokemusteni perusteella tama ei pida paikkaansa. Intiassa voi nimittain yrittaa tehda yhden asian paivassa, mutta noin kolmella kerralla neljasta asian tekeminen jaa puolitiehen.

Esimerkki nro 1: mp3-soittimen lataaminen

1. paiva: Soittimeni akku alkaa nayttaa tyhjalta. Akkua voi ladata vain tietokoneen USB-liitannassa, joten menen illalla nettiin ja yritan muistaa ladata soittimen samalla. Lataaminen tietysti unohtuu.

2. paiva: Menen nettiin vain ladatakseni soittimeni. Omalla koneellani lataus ei onnistu, joten annan soittimen ladattavaksi paikan tyontekijalle. Kun tunnin kuluttua saan soittimeni takaisin, akku ei ole latautunut lainkaan.

3. paiva: Saan Sumanilta lainaan seinalaturin. Tyytyvaisena jatan soittimeni yoksi latautumaan.

4. paiva: Aamulla huomaan, ettei akku ole latautunut. Illalla Suman ottaa soittimen ja lupaa yrittaa saada sen jossakin ladattua.

5. paiva: Suman on saanut soittimen ladattua ja pyytaa saada sen lainaan yon yli kuunnellakseen, olisiko siella sopivaa musiikkia soitettavaksi ravintolassa.

7. paiva: Suman palauttaa soittimen minulle, mutta akkua on jaljella tasan saman verran kuin silloin, kun annoin soittimeni ladattavaksi. Suman lupaa ladata sen uudelleen. Tassa vaiheessa soittimeni on muuttunut mp3:sta mp4:ksi.

8. paiva: Kysyn soitintani takaisin. Sumanilla on mukanaan kuulokkeet ja USB-johto, muttei soitinta.

9. paiva: Soitin on vihdoin takaisin minulla, akku tayteen ladattuna. Mutta vain pari paivaa, ennen kuin sita tarvitaan ravintolan avajaisissa.


Esimerkki nro 2: Meerin lentolipun osto

1. paiva: Meeri kysyy, voisiko ostaa lentolipun luottokortillani, koska hanella ei ole luottokorttia. Sovimme, etta menemme seuraavana paivana nettiin hoitamaan asian.

2. paiva: Ostamme lentolipun. Yhtio ilmoittaa vahvistavansa lipun parin paivan kuluessa.

4. paiva: Lentoyhtiolta tulee viesti, etta he tarvitsevat kopion passistani ja luottokortistani varmistaakseen, ettei kyseessa ole kortin vaarinkayttotapaus. Kopiot pitaa faksata lentoyhtioon.

6. paiva: Sovimme faksitreffit viideksi. Agondan ainoa faksi ei toimi.

7. paiva: Sovimme taas treffit viideksi. Faksi kylla toimii, mutta sen virtajohto on kadonnut.

8. paiva: Virtajohto on edelleen kadoksissa. Paatamme saada asian hoidettua hinnalla milla hyvansa ja otamme riksan 12 kilometrin paahan Chaudiin. Unohdamme, etta on sunnuntai ja Chaudin nettipaikka on suljettu. Jatkamme riksalla Palolemiin, jossa
-ensimmaisessa nettipaikassa on faksi, muttei printteria eika skanneria
-toisessa nettipaikassa on skanneri, mutta tyontekija ei osaa kayttaa sita
-kolmannessa nettipaikassa on printteri ja skanneri, mutta ei sahkoa pariin tuntiin
-neljannesta nettipaikasta meidat yritetaan ohjata takaisin toiseen nettipaikkaan. Menemme kahville, jonka jalkeen palaamme kolmanteen nettipaikkaan.
-saamme vihdoin skannattua ja printattua passini ja luottokorttini tiedot. Viela vahan leikkausta ja liimausta, etta saamme kaiken samalle paperille ja sitten tasta kopio, jonka pystyy faksaamaan.
-palaamme ensimmaiseen paikkaan ja saamme faksin lahetettya. Tama kaikki vie sunnuntaistamme kolme tuntia.

9. paiva: Meeri saa lentolipun sahkopostiinsa.


Lahes yhta pitka prosessi on ollut intialaisen sim-kortin hankkiminen minulle. Jos jossakin, niin Intiassa oppii karsivallisyytta. Espanjalainen mañana-meininki tuntuu pikajuoksulta verrattuna takalaiseen shanti shanti -asenteeseen. Kun kaikki tapahtuu "slowly, slowly", siihen pikkuhiljaa tottuu. Valilla tosin suomalainen santillisyys saattaa puskea esiin ja silloin tehokkaimmaksi keinoksi on osoittautunut itkuraivari. "Madam, madam, please don't cry! We'll work this out!"

Valiaikaisesta huoneesta muuttoni venyy, koska nepalilaiset ovat aikaansaamattomia ja itse en paase sangysta ylos ennen puolta paivaa. Pariin paivaan minulla ei ole aavistustakaan, paljonko huoneeni maksaa enka jaksa selvittaa asiaa.

Huonetovereina minulla on pikkuinen gekko, tuhatjalkainen ja jattimainen hamahakki. Gekko on kaverini. Tuhatjalkainenkin yrittaa olla. Ensimmaista kertaa tavatessamme olen vahalla astua sen kuoliaaksi paljain varpain. Heitan tuhatjalkaisen pihalle. Sama toistuu seuraavana paivana.

Hamahakki on valtavan kokoinen. Kun huomaan sen ensimmaista kertaa, olen parissa sekunnissa sen vieressa lahtausasennossa, kenka kadessani. Mutta aikaisempi kohtaloni pelastaa hamahakin sen varmalta nayttaneelta kohtalolta. Muistan muutaman vuoden takaiset luokanopettajapaasykokeet Rovaniemella. Hostellini kylpyhuoneessa oli hamahakki, jonka hetkeakaan eparoimatta tapoin. Hostellin tarotkorteista ennustava huonetoverini toivotteli minulle paasykoeaamuna onnea kokeeseen: "Hyvin se menee! Naitko eilen hamahakin kylpyhuoneessa? Ne tuottavat hyvaa onnea."

Tiedattehan sen kuuman ja kostean henkayksen, joka ottaa matkailijan vastaan etelan lomakohteessa lentokoneesta ulos astuessa? Saman tunteen voi saada myos intialaisella juna-asemalla 2000 kilometrin matkan jalkeen. Margaon asemalla on niin tukahduttavan kuumaa ja kosteaa, etta kaikki aikomukseni matkustaa Agondalle bussilla rahaa saastaen haihtuvat hikipisaroiden myota taivaan tuuliin. Paadyn maksamaan riksakuskille luultavasti torkeaa ylihintaa, mutta 21 kilon rinkan ja noin 10-kiloisen repun kanssa yksikaan ylimaarainen askel tai pahimmillaan parituntinen matka tapotaydessa bussissa ei houkuttele. Yritan viela tinkia hinnasta pois noin 80 senttia, mutta kuski taitaa jo aavistaa voittaneensa.

Agondalla nepalilaiset ystäväni odottavat minua. He ovat innoissaan, kun ovat loytaneet minulle myos suomalaisen ystavan. "You have to meet this another mita kuuluu! Did you bring salmiakki for her?" Ja niin paadyn taas keskelle suomalais-nepalilaista yhteisoa, aivan kuten viime kerrallakin.

Agondalla on viela hiljaista. Turistisesonki on vasta alkamaisillaan. Joka puolelta kuuluu vasaran kolke, kun ravintoloita ja majapaikkoja pystytetaan. Vaikka nepalilaiset ystavani paiskivat toita aamusta iltaan, heidan ravintolansa avajaispaiva vain siirtyy ja siirtyy. Aina kun kayn heidan ravintolatyomaallaan, paikalla on vahintaan 10 miesta, joista puolet istuu katselemassa, kun muut tekevat kantavat hiekkasakkeja, maalaavat baaritiskia, siistivat pihaa. En ihmettele, etta ravintolan avaaminen venyy. Kun avajaispaivaksi viimein on paatetty perjantai, edellisena paivana kay ilmi, etta eraassa toisessa ravintolassa on samana iltana avajaiset. Meidan ravintolamme avajaiset siis siirtyvat. Oletan niiden olevan lauantaina. Mutta lauantai ei ole hyva paiva avata ravintolaa, joten avajaiset ovat ehka sunnuntaina. Ehka.