Niin rakastettavia kuin taalla tyoskentelevat nepalilaiset ovatkin, yhdessa asiassa he ovat taydellisen ja surullisen taitamattomia. Se asia on bisneksen tekeminen. Useimpina kertoina, kun saan eteeni ruoka-annoksen, jota en ole tilannut tai kun en saa annosta, jonka olen tilannut, jaksan suhtautua asiaan huumorilla. Mutta en voi lakata ihmettelemasta, miten yhteen ravintolaan on saatu hankittua viisi niin huonomuistista, laiskaa ja epajarjestelmallista tyontekijaa.

Samaan aikaan, kun he valittavat asiakkaiden puutetta ja huonoa bisnesta, mina makaan toimettomana rannalla odottamassas flyereita, joiden jakamisen olen luvannut hoitaa. Muistutan flyereiden tekemisesta viikon ajan joka paiva. Kun vihdoin saan flyerit jatkuvasti vaihtuneiden tekosyiden jalkeen, on niiden jakaminen jokseenkin turhaa. Jouluaaton bileita ei kannata mainostaa enaa samana iltapaivana.

Toisen jaakaapin nepalilaiset saivat ravintolaansa kaksi viikkoa avajaisten jalkeen. Kunnon wc:n he saivat valmiiksi noin viikon paasta avajaisista ja lavuaarin asennettua viikkoa myohemmin.

Kun heidan ravintolassaan tilaa kolme asiaa kerralla, voi olla varma, etta yksi asia joko menee tarjoilijalta ohi korvien, unohtuu matkalla keittioon, unohtuu kokilta tai se unohdetaan tarjoilla. Kerran tilatessani jalkiruoan olin jo ehtinyt syoda sen, kun minulta tultiin kysymaan, miten haluan, etta se tarjoillaan.

Monesti en tieda, pitaisiko itkea vai nauraa. Tahan mennessa olen nauranut - ja paljon.