Pitkaan jatkuneen flunssan jalkeen diagnosoin itsellani elamani ensimmaisen poskiontelontulehduksen. Lahetan Sumanin apteekkiin ostamaan antibiootteja. Niita ei kuitenkaan myyda nepalilaisille tuosta vain, toisin kuin turisteille. Minun on siis lahdettava itse antibiootinhakureissulle seuraavana paivana. Mutta kun seuraavana aamuna heraan, paineentunne on kadonnut.

Samana iltana iskee kuitenkin goa-belly - delhi-bellyn lievempi versio. Vatsa on sekaisin monta paivaa ja turvonnut niin isoksi, etta pelkaan saavani raskausarpia. Muutaman paivan jalkeen saan niin kauheita vatsakramppeja, etta olen valmis pyytamaan ensimmaista vastaantulevaa taksia viemaan minut sairaalaan. Ensimmaista kertaa yllatan itseni ajattelemasta, etta olisi mukavaa olla kotona.

Samaan aikaan vatsavaivojen kanssa naen Unen kahtena perakkaisena yona. Uni on sama, jonka naen joka kerta, kun olen pitempaan poissa Suomessa. Siina unessa olen aina - syysta, jota en itsekaan tieda - kesken matkan kaymassa Suomessa. Kaynti on aina varsinainen pikavisiitti, yleensa korkeintaan paivan mittainen. Paitsi talla kertaa. Nyt olen tullut Suomeen kahdeksi viikoksi. Muuten Uni on tasmalleen samanlainen kuin aina. Vierailuni nayttaa yhta tarkoituksettomalta; olen tullut kavaisemaan Suomessa kesken reissun ihan muuten vain. Faktat tasmaavat todellisuuden kanssa. Minulla on jaljella kaksi viikkoa Agondalla, kun naen Unen. Koska olen tullut niiksi kahdeksi viikoksi Suomeen, rantaelama Agondalla on ohi.

Tulkitsen Unen jonkinlaiseksi koti-ikavaksi - uusi tunne minulle. Toisaalta Uni tietylla tavalla tuo palan Suomea tanne, hyvine ja huonoinen puolineen. Olen iloinen, kun paasen nakemaan ystavia ja perhetta. Unessa olen kuitenkin helmikuisessa Suomessa, valtavien lumikinosten keskella pakkasessa. Siina on tarpeeksi talvea minulle. Suomi saa odottaa minua kunnes aurinko on sulattanut viimeisetkin lumet maasta.

Hei ystavat!

Luin pienena jostain, etta korvien soiminen johtuu siita, etta joku jossain ajattelee sinua juuri silla hetkella. Jos se on totta, teidan korvissa olisi pitanyt soida lahes paivittain viimeisten kahden ja puolen kuukauden ajan. Seuraavan kerran, kun korvanne soi, ajatelkaa minua. Minakin ajattelen teita. Hyvaa ystavanpaivaa!

Meditaatiokurssin jalkeen jokin jossain on liikahtanut. Intian neljanneksi suurin kaupunki Chennai, jonka ennen kurssia olin valmis julistamaan Intian epaystavallisimmaksi kaupungiksi, hymyilee minulle nyt jokaisen asukkaansa kautta. Ja mina hymyilen takaisin. Ihmiset pysahtyvat varta vasten opastamaan minua oikeaan bussiin, lapsiperheet vilkuttelevat minulle ystavallisen kiinnostuneina, saan riksakuskista kaverin.

Kaikki muutkin asiat tuntuvat loksahtavan paikoilleen. Saan mp3-soittimeeni laturin ja virtaa parin viikon tauon jalkeen. Teen paatoksen lahtea maaliskuuksi Kambodzaan ja Laosiin ja saan lentoliput varattua. Muistan taas, mika on parasta yksin matkustamisessa: se, etta voin muuttaa suunnitelmiani kysymatta lupaa keneltakaan. Ainoa matkakumppani, jolta minun taytyy kysya, mita haluaisit tanaan tehda ja mihin seuraavaksi menna, olen mina itse.

Meditaatiokurssi, paivat 7-11

...Aamuun uuteen liian varhain taas nousen
Mut se haittaa ei lainkaan
Ehdin syvään hengittämään
Mä luulen, tiedän tarkoituksen omaan elämään
Eikä mikään voi mua juuri nyt horjuttaa

Muut miettii, mun täytyis tahtoo vielä enemmän
Olla ahne ja kunnianhimoinen
Mut mä mieluummin elän ihan vähän hitaammin
Mistään tärkeästä tuskin paitsi jään...

...Ennen en tiennyt, minne olin menossa
Saati et oisin tiennyt, mistä olen tulossa
Nyt kun tiedän, tästä suunnasta tahdon pitää kii
Elää paineetta, nauttia pelottomasti..."

Irina: Uuteen aamuun


Paiva 7

Rolling and rolling in sensual pleasures we keep tying knots. Observing, observing, observing, we open all the knots.
Time is so precious. It is not sold in the market. Even for the wealth of the three worlds, you cannot buy the precious time.

Havainnointi jatkuu. Tehtavana on havainnoida edelleen kehon tuntemuksia ylhaalta alas ja takaisin ylos, mutta nyt symmetrisesti molempia kehon puoliskoja yhtaikaa. Ajatuksia on yha vaikeampaa saada pysymaan talla yksinkertaisella, paivasta toiseen jatkuvalla havannoinnin tasolla.

Iltapaivalla paasemme vihdoin salaperaiseen pagodaan, jonne vain vanhemmat oppilaat, jotka ovat kurssilla vahintaan toista kertaa, ovat aikaisemmin paasseet. Monesti olen uteliaana kujalla kavellessani yrittanyt kurkkia pagodaan sisaan ja miettia, milta siella mahtaa nayttaa. Hiukan kateellisena olen katsonut, kun vanhemmat oppilaat ovat pari kertaa paivassa saaneet luvan menna pagodaan meditoimaan.

Kun paasen pagodaan sisalle ja naen meditointisellit (meditation cells), purskahdan nauruun (aanettomasti tietenkin). Meditointisellit - silla selleja ne nimenomaan ovat - ovat ankean harmaan kaytavan ymparilla vieri vieressa olevia parin nelion koppeja. Selleissa on istuttava kasvot pagodan keskustaa kohti eika jalkoja saa ojentaa keskustaa pain. Pagodan hohdokkuus karisee hetkessa.

Iltapaivan Adhitthana-istunnon jalkeen, tassa vaiheessa kurssia, kaikki alkavat olla vasyneita. Palaan saliin, luon taas arvioivan silmayksen istuimeeni, huokaisen alistuneesti ja asetun istumaan vahiten kivuliaaseen asentoon. Yksi jos toinenkin meista naureskelee aaneen nuorelle tytolle, joka kay taisteluaan tyynyjensa kanssa. Kun Goenkan nariseva aani kajauttaa kaiuttimista ties kuinka monetta kertaa "staaaart agaiiiin, staaaart agaiiiin" venyttaen vokaaleja luonnottoman pitkiksi, salillinen naisia repeaa hysteerisen hallitsemattomaan nauruun, jota on vaikea saada loppumaan. Tuntuu hyvalta tietaa, etta en ole yksin. Ja hassua, millainen yhteishenki voi syntya 50 naisen kesken, joista suurin osa ei ole koskaan puhunut toisilleen sanaakaan ja joista monella ei ole edes yhteista kielta.

Taman lipsahduksen jalkeen keskittyminen on entista vaikeampaa. Alan luvan kanssa ajatella muita asioita. Totean, etta mieleni on liian levoton keskittymaan pelkkien kehon tuntemusten havainnointiin paivasta toiseen, kymmenen tuntia paivassa. Kaytannossa voisin lopettaa kurssin tahan, mutta periaatteesta haluan kulkea polun loppuun saakka, vaikka en varsinaisesti itse polulla enaa kuljekaan. Seuraan kylla, missa polku menee, mutta kuljen loppumatkan sen vieressa katsellen, mita kaikkea muuta jannittavaa matkan varrelta loytyy.


Paiva 8

Deeper the craving, deeper is the aversion. Deeper the aversion, deeper is the affliction.
Be aware and equanimous every moment. Moment after moment, life keeps slipping by. The moment past never comes back.

Havainnointi jatkuu entiseen tapaan, mutta nyt voimme antaa huomiomme vapaasti virrata lapi kehon. Minun huomioni virtaa vapaasti jossain ihan muualla: loppureissussa, tulevassa kesassa, uusissa matkasuunnitelmissa, hyvissa paatoksissa ja lupauksissa. Tavallaan haluaisin jo olla muualla, mutta paatan ottaa viimeiset paivat mahdollisuutena kerrankin rauhassa keskittya omiin ajatuksiin ilman mitaan hairiotekijoita. Olen jo tahan mennessa huomannut, etta ihan uudenlaisia luovia ideoita pulppuaa mieleen, kun ajatuksilleen vaan antaa tilaa ja aikaa. Olen esimerkiksi keksinyt eraan idean, josta voisi kirjoittaa loistavan kirjan ja juontakin ehdin tuntien kuluessa kehitella melko pitkalle. Ja mina kun luulin, ettei minulla ole lainkaan mielikuvitusta! Mielikuvitukseni vain nakojaan on hidasta lajia ja vaatii kymmenia tunteja synnyttaakseen ensimmaistakaan ideaa.

Alan odottaa tunteja, jolloin paasemme pagodaan. Siella on ihanan viileaa ja kun suljen sellini oven, voin ottaa mukavan asennon ja rentoutua. (Pidan kuitenkin koko ajan huolen, etten ojenna jalkojani kohti pagodan keskustaa ja pidan kasvoni suunnattuna oikeaan suuntaan. En myoskaan nuku sellissani, vaikka tilaisuus voisi helposti tehda varkaan. Muutenkin hammastelen, kuinka pirtea olen tahan asti ollut. Salissakaan en ole torkahtanut kuin korkeintaan kahdesti ja niin pieneksi hetkeksi, ettei sita ainakaan nukkumiseksi voi laskea.)


Paiva 9

Achieved this human life; achieved the priceless dhamma. Now with faith and effort, untie the bonds of the mind!

Aamuheratykset kayvat yha tuskallisemmiksi, mutta edelleen nautin aamun ensimmaisista tunneista pimeassa ja viela viileassa salissa. Vaikken enaa yritakaan meditoida, mietin silti paljon asioita, joihin meidan on meditaation avulla tarkoitus pyrkia. Tavoitteissa on paljon hyvia pointteja ja asioita, joita tulisi arkielamassa enemmankin ajatella. Yritan sisaistaa idean, etta olemme kaikki itse vastuussa tunteistamme, niin myonteisista kuin kielteisistakin. Pidamme usein itsestaanselvana, etta negatiiviset tunteemme ovat muiden ihmisten aiheuttamia. "Koska se sanoi sita ja sita, olen vihainen" tai "koska se ei tehnyt niinkuin mina olisin halunnut, olen pettynyt" ja niin edelleen. Tosiasiassa emme voi kuitenkaan syyttaa vihan tai pettymyksen tunteistamme ketaan muita kuin itseamme. Mina olen vihainen vain, jos reagoin jonkun ihmisen sanomisiin vihan tunteella. Mina olen pettynyt vain, jos reagoin jonkun ihmisen tekemisiin tai tekematta jattamisiin pettymyksen tunteella. Muita ihmisia on vaikea muuttaa, mutta omaan ajatteluun jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa - vaikka helppoa sekaan ei toki ole.

Huomaan kuitenkin, etten tosiaan taida olla kovin epatoivoinen luonne. Kuluneiden paivien ajan ajatukseni ovat olleet lahes yksinomaan positiivisia. Vaikka olenkin silloin talloin kovasti ikavoinyt monia asioita ja ihmisia, on sekin ikava tavallaan myonteista, silla tiedan, etta kaipaamani asiat ja ihmiset odottavat minua ja niiden aika koittaa ennen pitkaa. Olen miettinyt paljon hauskoja asioita, joita olen eri ihmisten kanssa kokenut, suunnitellut juttuja, joita aion heidan kanssaan tehda ja miettinyt, mita ihania ruokia taas saan nauttia kurssin paatyttya Intiassa seka huhtikuussa Suomeen palattuani. En voi olla naurahtamatta aaneen sellissani, kun tajuan, kuinka monta kertaa tunnissa ajatukseni vaeltavat erilaisiin herkkuihin. Ruoka todellakin taitaa olla yksi elamani suurimmista nautinnoista. Lahes kaikkiin ruoka-ajatuksiin liittyy kuitenkin myos keskeisesti ystavat ja perhe. Tunnista toiseen suunnittelen ruokia, joita aion kokata ja mietin, keita kutsun syomaan.


Paiva 10

Of hatred and ill will, may not a trace remain. May love and goodwill fill body, mind and life.

Tanaan opettelemme uuden meditaatiotekniikan, metta bhavanan. Metta bhavanan tarkoitus on kehittaa rakastavia, myotatuntoisia, onnellisia ja iloisia tunteita kaikkia ihmisia kohtaan. "Bhavatu sabba mangalam" eli "may all beings be happy" on metta bhavanan paaajatus ja niihin sanoihin, kolmesti toistettuna, ovat kaikki meditaatiosessiomme koko kurssin ajan paattyneet. Tavoitteena on synnyttaa rauhan ja harmonian tunteita, onnellisia ajatuksia, iloisia ajatuksia, rakastavia ja valittavia ajatuksia. Metta bhavana -session jalkeen hiljaisuus paattyy. Tuntuu oudolta. En tieda, mita sanoisin ensimmaiseksi ja kenelle. Olen nauttinut hiljaisuudesta ja puhumattomuudesta enemman kuin olisin voinut aavistaakaan. Kokemus on ollut vapauttava. Jollain tapaa kaikki ihmiset ovat enemman samanarvoisia, kun ei tieda mitaan kenenkaan taustoista. On ollut ihanaa, kun ei ole tarvinnut pyrkia miellyttamaan ketaan. Ihmisten kansallisuuksien ja ammattien arvailu on ollut hauskaa. On ollut mukava vetaytya rauhassa omiin oloihin tarvitsematta selitella kenellekaan vasymystaan ja tarvitsematta ajatella, etta muut pitavat tylsana, kun haluan valilla olla yksinani. Ruokalassa ei ole tarvinnut miettia, kenen viereen istuisi, kun juttuseuraa ei kuitenkaan ole ollut tarjolla. On ollut janna miettia, miten muut ovat kurssin kokeneet ja millaisia tuntemuksia heissa on herannyt. Enimman aikaa ihmiset ovat kavelleet katse maahan luotuna, hitaasti laahustaen pienta kavelykujaamme edestakaisin. Silloin talloin joku on hymyillyt tai hyraillyt itsekseen, mutta ihmisten tuntemuksia on ollut vaikea paatella.

Vaikka puhuminen onkin alkuun hammentavaa, on ihanaa nahda ymparilla niin paljon iloisia ja nauravia ihmisia. Yhtakkinen puheensorina tuntuu lahes korviahuumaavalta. Vertailemme kokemuksiamme, parhaita ja pahimpia hetkia, yritamme opetella toistemme nimia. Hiljaisuuden paatyttya meilla on neljan ja puolen tunnin tauko ennen iltapaivan toiseksi viimeista ryhmameditaatiotuntia. Normaalisti kaikki katoavat huoneisiinsa paivaunille heti lounaan jalkeen, mutta nyt, kun saamme puhua, kukaan ei malta menna nukkumaan. Parin tunnin puhumisen jalkeen toteamme joukolla, etta lahes kaikkien paata sarkee. Omituista! Ja ennen iltateeta kaikilla on kauhea nalka, vaikka aikaisempina paivina kukaan ei ole siihen aikaan ollut erityisen nalkainen. Ja jo pari tuntia iltapalan jalkeen vatsani kurisee jalleen tyhjyyttaan, vaikka normaalisti selvian helposti aamiaiseen saakka. Onko puhuminen siis niin rankkaa, etta siita tulee paa kipeaksi ja niin kuluttavaa, etta se tekee meidat nalkaisiksi ennen aikojamme?

Olen onnellinen, kun saan vihdoin kirjoitusvalineeni takaisin ja paasen tyhjentamaan paani muistikirjan sivuille. Onneksi olen kirjoittanut asiat paassani niin moneen kertaan, etteivat ne hetkessa unohdu.

Illalla kukaan ei malta menna ajoissa nukkumaan ja nauru ja puheensorina raikuvat puutarhassa, jonka raukeaan hiljaisuuteen olin jo ehtinyt tottua. Uskomatonta, kuinka lyhyelta ajalta menneet kymmenen paivaa nyt tuntuvat, kun viela pari paivaa sitten jaljella oleva aika tuntui ikuisuudelta!


Paiva 11

Viimeinen heratys keskella yota. Viimeinen meditaatiohetki. Viimeinen kerta niin tutuksi tulleessa salissa naiden ihmisten keskella, joista en tieda juuri mitaan, mutta joiden kanssa olen jakanut yhden elamani ainutlaatuisimmista kokemuksista. Kuluneet kymmenen vuorokautta ovat olleet yksi elamani mielenkiintoisimmista ja pitkastyttavimmista kokemusta - sanapari, jota en uskonut olevan mahdollista yhdistaa yhteen ja samaan kokemukseen! Mielenkiintoisuus nousikin juuri tylsyydesta, kun tylsyydesta oli pakko yrittaa luoda mielenkiintoista. Ja olihan oman mielen tarkkailu kymmenen paivan ajan aarimmaisen kiinnostavaa.

Lahteminen on aina haikeaa, niin tallakin kertaa. Taksissa tajuan, etta monelle ihmiselle jai hyvastit sanomatta. Kaipaan heita, vaikken edes tieda heidan nimiaan.

Vaikka en saanutkaan mieltani kesytettya meditoinnin vaatimaan kurinalaisuuteen, oli kurssi positiivinen kokemus. Tunnen entista vahvemmin, etta elamani on menossa juuri siihen suuntaan kuin haluan. Sain vahvistuksen sille, kuka ja millainen ihminen olen. Kymmenen paivan ja noin sadan tunnin meditoinnin aikana olisi ollut mahdollisuus alkaa murehtia vanhoja murheita tai stressata tulevasta. Ikavat ajatukset kuitenkin pysyivat poissa taysin tiedostamatta, ilman etta olisin tietoisesti pyrkinyt ajattelemaan positiivisia asioita. Viihdyn oman itseni ja omien ajatusteni seurassa. Olen iloinen, etta osallistuin kurssille, tyytyvainen, etta jaksoin loppuun asti ja onnellinen, etta se on nyt takanapain.

Ja kylla, kurssin jalkeen palkitsen itseni vihdoin pizzalla. Ja kahdella erilaisella suklaakakulla. Ja mansikkapirtelolla. Ja mangosmoothiella.

Bhavatu sabba mangalam.
May all beings be happy.


"Cold in the shadow of who I should be.
There's a fire burning deep inside me.
Helping me see, only I hold the key.

And now I stand here unafraid.
Proud of everything I've made.
That's why I had to run away...

...There's so much energy. At last I can be free.
I am the person I was looking for.

Feel the sun. Waves crash like my emotion.
Life has begun, now I will be safe from the storm..."

Mel C: Feel The Sun

Meditaatiokurssi, paivat 1-6

Paiva 1

Observing breath after breath, the mind becomes still.
Unwavering the mind becomes pure, and naturally finds liberation.

Sangysta ylos nouseminen aamuyolla klo 4 on suhteellisen helppoa, mutta meditoidessa vasyttaa. Ensimmaiset kolme ja puoli paivaa ovat anapana-meditaatiota. Ensimmaisen paivan tehtavana on tarkkailla hengitysta. Hengityksen tulee olla luonnollista ja tapahtua nenan kautta (onneksi minulla ei ole flunssaa!) ja ainoa asia, johon minun on keskityttava, on havainnoida, havainnoida ja havainnoida. Havainnointiin ei saa liittaa mitaan objekteja, mantroja, sanoja, muotoja tai vareja. On havainnoitava ainoastaan luonnollista hengitysta sellaisenaan; sita, milta hengitys tuntuu sieraimissa seka nenan alla sijaitsevalla alueella ylahuulen ylapuolella. Kaiken huomioni pitaisi keskittya taman pienen kasvojen osan ajatteluun. Hengityksen tarkkailun avulla on tarkoitus saada kesytettya levoton mieli ennen kuin siirrymme harjoittamaan vipassana-meditaatiota.

Ymparillani salissa on noin sata ihmista tekemassa tasmalleen samaa kuin mina, tarkkailemassa hengitystaan. Vasyttaa. Valilla joku royhtaisee aanekkaasti tai alkaa kuorsata. Ajatukseni harhailevat. Iltapaivalla sali alkaa lammeta ja selkakipuni pahentua ja huomaan hengityksen tarkkailun sijaan tarkkailevani muita ihmisia. Tuulettimet katossa tuntuvat kohtalon ivalta, silla niita ei kayteta koko kurssin aikana. Jos tuulettimet olisivat paalla, emme voisi aistia hengityksen aiheuttamaa ilmavirtaa nenan alapuolella.

Paivan lopussa, kun arvoisa opettajamme Shri S.N. Goenka lakonisesti toteaa videonauhalta, etta ensimmainen paiva on ohi ja jaljella on yhdeksan paivaa tyoskentelya, sata ihmista naurahtaa epatoivoisesti yhteen aaneen. Selkakipuni on niin sietamaton, etta kun naen joidenkin kurssilaisten saaneen kayttoonsa selkatuen, eraanlaisen jalattoman tuolin, ja joidenkin paasseen istumaan takaseinan viereen, menen kysymaan opettajaltamme, voisinko minakin siirtya seinan viereen istumaan. Huokaisen helpotuksesta, kun opettaja lupaa minulle selkatuen.


Paiva 2

In breath, out breath - if you keep unbroken awareness, the knots of karma will be sundered leading to the highest welfare.

Selkanoja, mika taydellinen keksinto! Olen aina inhonnut lattialla istumista, mutta en arvannut, etta vaivaiset kymmenen tuntia lattialla istumista voisi saada selkani niin kipeaksi. Selkatuen kanssa paiva tuntuu lastenleikilta. Yritan olla huomaamatta, etta muut selkatuen saaneet ovat kaikki vahintaan keski-ikaisia.

Tehtavamme on edelleen tarkkailla hengitysta seka kaikkia tuntemuksia nenan ja ylahuulen alueella. Kaikki tuntemukset on havainnoitava. Kylmyys, kuumuus, hikoilu, kutina, tykytys, varina... Kaikki havainnoidaan, vain ja ainoastaan havainnoidaan. Naureskelen itsekseni, etta jos olisin kirjaimellisesti noudattanut saamiamme ohjeita enka olisi antanut yhdenkaan hengityksen menna ohi havainnoimatta sita, olisin kuollut jo ensimmaisten meditointituntien aikana.

Illalla naiset siirtavat tyynynsa toiseen saliin. Loppukurssin ajan, sen lisaksi etta naiset ja miehet asuvat eri puolilla meditaatiokeskusta ja syovat eri ruokasaleissa, naiset ja miehet myos meditoivat eri saleissa.


Paiva 3

Transform your deeds of body,
transform your deeds of speech.
Transform your mental deeds,
this is the essence of Dhamma.

Pienennamme havainnoitavaa aluetta pelkastaan nenan alapuoliselle alueelle. Tarkoituksena on teravoittaa mieli ennen kuin seuraavana paivana aloitamme vipassana-meditaation.

Aarettoman, uskomattoman tylsaa! Mika voisi olla puuduttavampaa kuin havainnoida jotain niin yksinkertaista asiaa kuin hengitysta kymmenen tuntia paivassa!?! Ajatukseni vaeltavat omia polkujaan. Unelmoin ruoasta. Pizzasta, jota en koskaan saanut, Round Cornerin ruoista, jotka saan pyytamatta ilman korianteria (kaikki kurssilla tarjottava ruoka tuntuu olevan maustettu vihaamallani korianterilla, joten en juurikaan ole syonyt pariin paivaan). Kaipaan jouluruokia, graavi- ja savulohta seka savusiikaa, joista jain viime jouluna paitsi. Ajattelen hedelmasalaattia, Realia ja Polaria, mansikoita, kuohuviinia, Lontoon rakeita (joita syon ehka kerran parissa vuodessa), karjalanpiirakoita ja munavoita, opiskelijaravintolan ruokia, uusia perunoita ja jopa hapankorppuja. En edes muista, milloin olen viimeksi syonyt hapankorppuja, mutta nyt ikavoin niitakin. Tulevat seitseman paivaa tuntuvat elamani pisimmilta. Toivon, etta seuraavana paivana opetettava vipassana-meditaatio tuntuisi hiukan mielekkaammalta kuin tama loputon hengityksen tarkkailu.

Ajattelen myos monia ihmisia Suomessa. Ja tulevaa kesaa ja sita, mita kaikkea silloin aionkaan tehda. Laskeskelen paljonko kello on Suomessa ja mietin kummipoikaani, jonka syntymapaivajuhlat ovat parhaillaan kaynnissa. Mielessani olen siella myos.


Paiva 4

Good to have mastery of speech, good to have physical mastery,
but one who is master of his mind, is a warrior of real courage.

Jatkamme viela iltapaivaan asti anapana-meditaatiota. Aamiaisella minulle ilmoitetaan, etta saan vaihtaa huonetta. Joku on luovuttanut ja kahden hengen huoneesta on vapautunut sanky minulle. Oikeastaan olin jo tottunut edelliseen huoneeseeni eivatka intialaiset huonetoverinikaan pahemmin hairinneet minua silla he harvoin kayttivat kylpyhuonetta. Tarpeensa he tekivat talon taakse: sarin helmat ylos ja siita vain suorilta jaloilta lorottaen. Ilmeisesti sarin alla ei siis kayteta alushousuja.

Uudessa huoneessani huonetoverinani on noin 60-vuotias intialaisnainen. Vaikka asumme samassa huoneessa seuraavan viikon, en voi edes tervehtia hanta.

Huoneenvaihdon jalkeen olen niin hyvalla tuulella, etten malta edes menna paivaunille kuten yleensa teen aamiaisen ja lounaan jalkeen.

Iltapaivalla on vihdoin aika aloittaa vipassana-meditaatio. Vipassana-meditaation tavoitteena on vapauttaa yksilo kaikesta epatoivosta ja negatiivisuudesta. Vipassana on elamisen taidetta, The Art of Living. Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Taman tekniikan loysi uudelleen Gautama Buddha noin 2500 vuotta sitten. Vipassana tarkoittaa asioiden nakemista sellaisenaan, to see things as they really are. Meditointitekniikka perustuu itsetarkkailuun. Hengityksen tarkkailun jalkeen yksilo siirtyy havainnoimaan kehonsa ja mielensa alati muuttuvaa luonnetta ja kokee valiaikaisuuden universaalin totuuden. Totuuden ymmartaminen itsea havainnoimalla ja omien kokemusten kautta on samalla puhdistautumisprosessi. Dhamma (polku, tie, totuus) on "universaali laake universaaleihin ongelmiin" eika se ole sidottu mihinkaan uskontoon. Vipassanan tarkoitus on vapauttaa yksilo onnettomasta elamasta ja siita, mika onnettomuutta aiheuttaa: miellyttavien asioiden haluaminen ja kaipaaminen seka toisaalta epamiellyttavien asioiden vastustus ja vastahakoisuus niita kohtaan. Jatkuva vipassana-meditaation harjoitus vapauttaa yksilon jannitteista, joita jokapaivainen elama synnyttaa ja avaa myos vanhat solmut, joita vaaranlainen reagointi miellyttaviin ja epamiellyttaviin asioihin on saanut aikaan. Vipassana-meditaation tavoitteena on luoda positiivista energiaa seka yksilon etta yhteiskunnan hyvaksi.

Perusajatuksena siis on, etta yksilo ymmartaa ja kokee omakohtaisesti mentaalisen ja materiaalisen maailman valiaikaisuuden, jatkumattomuuden ja katoavaisuuden. Epatoivomme ja negatiivisuutemme saavat alkunsa, kun kaipaamme jatkuvasti positiivisia asioita ja mielihyvaa ja pyrimme eroon epamiellyttavista asioista. Koska kaikki on valiaikaista ja muuttuu tai katoaa ennen pitkaa, ei mielihyvan tunnekaan koskaan voi kestaa ikuisesti. Tama synnyttaa epatoivoa. Kun kohtaamme negatiivisia asioita, kieriskelemme epatoivossa ja masennuksessa ja vajoamme yha syvemmalle negatiivisiin ajatuksiin. Siirramme myos negatiivisia tunteitamme muihin ihmisiin ja nain epatoivo vain kasvaa ja kasvaa, moninkertaistuu ja moninkertaistuu.

Vipassana-meditaatiossa keskitytaan tarkkailemaan kehon tuntemuksia. Aloitamme havainnoimalla ruumiinosan kerrallaan siirtyen hitaasti paalaesta alkaen kohti varpaita. Goenkan nariseva aani kertoo ohjeet niin puuduttavan hitaasti ja niin raivostuttavalla intianenglannilla, etta paani on rajahtaa. "Aand now mooove to youuur abdominaal aaarea. Obseeeerve eeeevery sansation (kylla, sAnsation!) you axperience (kylla, Axperience!!). It may be coldness, it may be heat, it may be itching, it may be tingling, it may be vibration, it may be anythhhing, anythhhing. Aaany sansation you axperience, just obseeeerve, obseeeerve, obseeeerve. Obseeeerve the reaaality of the moment, the reaaaality of the sansation as it is, as it is.... Aaand then moooove to youuuur leg. Obseeerve eeeevery sansation you axperience. It may be coldness, it may be heat..." Ajattelen, etta jos ohjeet, joita nauhalta saamme jokaisen meditointisession aikana, ovat jatkossa yhta perusteellisen yksityiskohtaiset ja samaa asiaa kerta toisensa peraan toistavat, mina luovutan. Tuskastuttavin hetki tahan mennessa!

Aloitamme myos Adhitthana-istunnot eli ns. vahvan paattavaisyyden ja maaratietoisuuden istunnot (sitting of strong determination). Naita istuntoja on kolmesti paivassa jokaisella ryhmameditointitunnilla. Tunnin mittaisen Adhitthana-istunnon aikana kasia ja jalkoja ei saa liikuttaa ja silmat on pidettava suljettuina. Kuulostaa periaatteessa helpolta, mutta jos kokeilet tata kotona, huomaat pian, etta tunti liikkumatta, silmat kiinni, taydellisessa hiljaisuudessa, tietamatta paljonko aikaa on kulunut, on yllattavan vaikeaa. Maailman mukavimmaltakin tuntuva asento alkaa pian sattua ja painovoiman vaikutuksen voi kirjaimellisesti tuntea nahoissaan, kun lattiaa vasten olevat jalkapohjat tuntuvat pureutuvan kipeasti kiinni lattiaan, vaikkei kehon painokaan ole niita rasittamassa. Ideana on saavuttaa kokemus tuntemusten valiaikaisuudesta. Kutina menee itsestaan ohi, hikoilu helpottaa hetkittain, mutta... Kipu kylla omien kokemusteni mukaan pysyy, vaikka luonteeltaan sekin on yhta valiaikaista kuin kaikki muutkin tuntemukset. Vipassana-meditaatiossa kaikki tuntemukset on havainnoitava sellaisenaan, as it is, as it is, niinkuin Goenka nauhalta narisee yha uudelleen ja uudelleen. Mihinkaan tuntemuksiin, ei miellyttaviin eika epamiellyttaviin, tarvitse eika pida reagoida. Jokaisen hetken todellisuus on hyvaksyttava sellaisenaan. Tuntemuksia ei pida myoskaan liittaa itseensa. Kipua on ajateltava kipuna yleensa, ei minun kipunani, ei etta minuun sattuu. Ei millaan tavoin helppoa saada tiedostamatonta mielta hyvaksymaan tallaisia luonnonlakeja silloin, kun kipu on sietamatonta.

Yhtakkia muistan, mita olen kirjoittanut muistikirjaani pari viikkoa sitten. En tieda, mista ajatus silloin tuli mieleeni, mutta kirjoitin seuraavan lauseen: "Jotenkin lohdullista, etta mikaan ei kesta ikuisesti." Ja nyt istun hamarassa salissa yrittaen itse kokea taman tosiasian oman kehoni asettamissa rajoissa.


Paiva 5

The true ganges, jamuna and sarasvati are sila, samadhi and pañña. When these three streams converge, nibbana manifests.
Moment after moment life keeps slipping by. Make use of every moment. The moment past never comes back.

Heraan maailman arsyttavimpaan kellon kilkatukseen hyvalla mielella. Vaikka heratys onkin epainhimillisen aikaisin, astelen 50 naisen tayttamaan saliin hymyillen. Istun paikalleni onnellisena siita, etta saan olla juuri nyt juuri tassa nimenomaisessa salissa. Asetun lempiasentooni, selka vasten selkanojaa, tyyny alaselan takana, takapuoli kovalla penkilla siten, etta istuintyynyn reuna on aavistuksen takapuoleni alla. Jalkapohjani asetan istuintyynyn toiselle reunalle noin lantion levyiseen haara-asentoon, polvet koukussa toisiinsa nojaten. Suljen silmani. Paatan, etten liikahda ennen kuin on pakko. Istun tunnin ja 20 minuuttia liikauttamatta kasiani tai jalkojani, avaamatta silmiani, tietamatta lainkaan, kauanko olen paikallani istunut. Kun avaan silmani, aurinko on noussut. Nousen ylos. Hymyssa suin kavelen ulos jaloittelemaan.

Minun ja huonetoverini paivarytmit menevat taydellisesti yksiin. Aamiaisen jalkeen han menee suihkuun ja pesee pyykkia. Mina nukun. Lounaan jalkeen huonetoverini jatkaa pyykkaysta, jonka jalkeen han kay lepaamaan. Mina syon lounaan pikaisesti ja kiirehdin nukkumaan (ellei satu olemaan pyykkipaiva). Iltateen jalkeen mina menen suihkuun. Kylpyhuoneen jakaminen ei siis tuota pienintakaan ongelmaa ja nainkin pieni asia voi nakojaan tuottaa suurta iloa.

Kun viela lounaalla saan huomata, etta minulle on alettu pyytamatta laittaa sivuun annokset erilaisia kastikkeita ilman korianteria, olen suunnattoman kiitollinen. Ruoka on taivaallista. Dhamma-keskusten toimintaperiaate onkin nerokas. Koska keskukset toimivat taysin edellisten kurssilaisten lahjoitusten varassa, kaiken mita kurssin aikana saa, ottaa automaattisesti vastaan kiitollisena. Kukaan ei myoskaan esita mitaan suurempia vaatimuksia ruoan tai majoituksen suhteen. Tamakin on osa Vipassanan henkea. Oman egon korostamisesta ja minakeskeisyydesta pyritaan paasemaan eroon ja kaikki hyva, mita eteen tulee, otetaan kiitollisena vastaan, mitaan vaatimatta, hyvaksyen asiat sellaisina kuin ne ovat, muistaen kaiken valiaikaisuus.


Paiva 6

Strive ardently, oh man, and burn! Purity comes from burning away the dross. Gold must pass through a crucible in order to be refined.

Remain aware and equanimous,
every moment aware,
every moment equanimous.

Kehon tuntemusten havainnointi jatkuu. Nyt etenemme vuorotellen ylhaalta alas ja sen jalkeen takaisin ylos. Jokainen tuntemus matkan varrella tulee havainnoida. Taten huomaamme, etta kutina, kuumotus, pistely tai muu tuntemus, jonka yhdella havainnointikerralla havaitsemme jossain kohtaa kehoa, onkin seuraavalla havainnointikerralla poissa.

Kivun kohdalla tama katoavaisuus ei tosin edelleenkaan pida paikkaansa. Kipu on ja pysyy. Tavoitteena onkin paasta kivun yli ja aistia kivusta huolimatta muita tuntemuksia. Kipu on myos merkki siita, etta jannitteet, sankharat, joita olemme elamamme aikana kehoomme ja mieleemme keranneet, poistuvat.

Huomaan mielessani puhuvani jomottavalle takapuolelleni: "Joo joo, siella tuntuu kipua, mutta mina en siita valita. Siirryn nyt havainnoimaan polviani. Sina, kipu, voit joko pysya takapuolessani tai haipya. Minulle se on taysin yhdentekevaa."

Saavun istumapaikalleni salissa kuin olisin menossa sotaan ja tuolini ja tyynyni olisivat pahimmat vastustajani. Katson niita arvioiden, mittailen niita katseellani kuin arkkivihollistani. "Sinahan et minulle mitaan mahda. Mina istun nyt tahan ja seuraavaan tuntiin en hievahdakaan," sanon tuolilleni mielessani. Naurattaa. Ihan kuin tyynyt tai tuoli voisivat olla millaan tavalla syyllisia karsimykseeni. Naureskellen mina ja muutama muu nainen myos katselemme, kuinka eras nuori tytto kasaa istumapaikalleen paiva paivalta lisaa tyynyja - parhaimmillaan lasken seitseman tyynya - ja ennen Adhitthana-istuntoa asettelee yhden tyynyn paansa ja hartioidensa ymparille ja sitoo sen ja itsensa huivilla kiinni tuolin selkanojaan. Tekisi mieli sanoa hanelle, etteivat tyynyt mitaan ratkaise. Pari kertaa kokeilin itsekin ottaa kolmannen tyynyn lisapehmusteeksi, mutta nopeasti huomasin, etta "keep it simple" on neuvo, joka patee tassakin tapauksessa. Asennon hakeminen on joka tapauksessa joka kerta kuin vaativa kirurginen operaatio. Yksikin sentti tuntuu ratkaisevalta, jokainen sormi ja varvas on asetettava hyvaan asentoon, jalkapohjat sentilleen oikeaan kohtaan ja oikeassa kulmassa lattiaan ja toisiinsa nahden.

Vaikka Adhitthana-istuntoja on virallisesti vain kolme kertaa paivassa, kuudentena paivana teen Adhitthanan kuusi kertaa. Joka kerta, kun istun alas, paatan, etta istun niin kauan kuin kykenen. Pari kertaa tuntuu, etta viela kellon soidessa tauolle tunnin ja vartin istunnon jalkeen olisin yha voinut jatkaa. Paivan viimeisen Adhitthanan jalkeen jaloittelen kavelypolullamme, noin 150 metrin pituisella puiden reunustamalla kujalla, ja tunnen olevani paasta varpaisiin onnellinen. Onnellinen joka solullani, varpaankarjesta paalakeen. Huikea tunne!

Illalla en vasymyksesta huolimatta meinaa saada unta, kun mietin, kuinka tyytyvainen elamaani olen.

Chennai 20. tammikuuta, paiva 0

Chennain rahjaisessa ja ylihintaisessa (melkein 8 euroa) hotellissa meditaatiokurssin vaajaamatta lahestyessa paatan, etta tarjoan itselleni viela viimeisen nautinnon ennen kymmenen vuorokauden askeettista elamaa. Edellisten paivien huonojen tai korkeintaan keskinkertaisten ruokien jalkeen himoitsen pizzaa. Kysyn hotellini vastaanotosta lahinta pizzeriaa ja he neuvovat tien. Ensin on kuitenkin kaytava postissa, ostettava heratyskello, hyttysmyrkkya, hoitoainetta jne. Vaikka varaan tahan kaikkeen aikaa useamman tunnin, intialaiseen tapaan kaikki tottakai kestaa vielakin kauemmin. Kun hyppaan junaan puoli kolmen aikaan, en ole ehtinyt syoda edes kunnon aamiaista ja pizzanhimoni vain yltyy. Kun saavun paateasemalle, josta jatkan matkaa riksalla, ostan pari omenaa ja epatoivoisesti kurkottelen koko riksamatkan ikkunasta ulos toivoen, etta matkan varrella sattuisi olemaan pizzeria. Lopulta saavun meditaatiokeskukselle vasyneena ja nalkaisena, tietaen, etta voin vain unelmoida pizzasta tulevat lahes 11 vuorokautta.

Sisaankirjautumisprosessi kestaa ja kestaa. Tunnin odottelun jalkeen meidat passitetaan syomaan. Kello alkaa lahestya kuutta ja viimeistenkin kurssilaisten olisi jo pitanyt paasta huoneisiinsa. Tyontekijat nayttavat silta, kuin selvittelisivat jotain ongelmaa.

Seitsemalta aloitamme kurssin ja mina olen edelleen vailla huonetta. Kahdeksalta ensimmaisen ohjeistuksen jalkeen alkaa 10 vuorokauden hiljaisuus, noble silence - silence of body, speech and mind. Kurssin aikana kaikenlainen kommunikaatio kurssilaisten kesken on siis kielletty. Asumme yhteisissa huoneissa, mutta emme saa kommunikoida minkaanlaisin elein tai ilmein. Hiljaisuuden tarkoituksena on luoda illuusio, etta olisimme yksin ja auttaa myos mielta hiljentymaan meditaatioon.

Me, jotka olemme edelleen ilman huoneita, emme paase viela aloittamaan hiljaisuutta. Kay ilmi, etta kurssi on ylibuukattu. Joudumme jakamaan huoneen -ja vain yhden kylpyhuoneen - seitseman naisen kesken. Nettisivuilla on luvattu kurssilaisille kahden hengen huoneet. Kurssin alku ei nayta lupaavalta. Arsyttavinta on, etta emme voi vaatia rahojamme takaisin tai edes uhata silla. Kaikki Vipassana-keskukset toimivat ainoastaan lahjoitusvaroin eika erillisia kurssimaksuja ole.