Meditaatiokurssi, paivat 1-6

Paiva 1

Observing breath after breath, the mind becomes still.
Unwavering the mind becomes pure, and naturally finds liberation.

Sangysta ylos nouseminen aamuyolla klo 4 on suhteellisen helppoa, mutta meditoidessa vasyttaa. Ensimmaiset kolme ja puoli paivaa ovat anapana-meditaatiota. Ensimmaisen paivan tehtavana on tarkkailla hengitysta. Hengityksen tulee olla luonnollista ja tapahtua nenan kautta (onneksi minulla ei ole flunssaa!) ja ainoa asia, johon minun on keskityttava, on havainnoida, havainnoida ja havainnoida. Havainnointiin ei saa liittaa mitaan objekteja, mantroja, sanoja, muotoja tai vareja. On havainnoitava ainoastaan luonnollista hengitysta sellaisenaan; sita, milta hengitys tuntuu sieraimissa seka nenan alla sijaitsevalla alueella ylahuulen ylapuolella. Kaiken huomioni pitaisi keskittya taman pienen kasvojen osan ajatteluun. Hengityksen tarkkailun avulla on tarkoitus saada kesytettya levoton mieli ennen kuin siirrymme harjoittamaan vipassana-meditaatiota.

Ymparillani salissa on noin sata ihmista tekemassa tasmalleen samaa kuin mina, tarkkailemassa hengitystaan. Vasyttaa. Valilla joku royhtaisee aanekkaasti tai alkaa kuorsata. Ajatukseni harhailevat. Iltapaivalla sali alkaa lammeta ja selkakipuni pahentua ja huomaan hengityksen tarkkailun sijaan tarkkailevani muita ihmisia. Tuulettimet katossa tuntuvat kohtalon ivalta, silla niita ei kayteta koko kurssin aikana. Jos tuulettimet olisivat paalla, emme voisi aistia hengityksen aiheuttamaa ilmavirtaa nenan alapuolella.

Paivan lopussa, kun arvoisa opettajamme Shri S.N. Goenka lakonisesti toteaa videonauhalta, etta ensimmainen paiva on ohi ja jaljella on yhdeksan paivaa tyoskentelya, sata ihmista naurahtaa epatoivoisesti yhteen aaneen. Selkakipuni on niin sietamaton, etta kun naen joidenkin kurssilaisten saaneen kayttoonsa selkatuen, eraanlaisen jalattoman tuolin, ja joidenkin paasseen istumaan takaseinan viereen, menen kysymaan opettajaltamme, voisinko minakin siirtya seinan viereen istumaan. Huokaisen helpotuksesta, kun opettaja lupaa minulle selkatuen.


Paiva 2

In breath, out breath - if you keep unbroken awareness, the knots of karma will be sundered leading to the highest welfare.

Selkanoja, mika taydellinen keksinto! Olen aina inhonnut lattialla istumista, mutta en arvannut, etta vaivaiset kymmenen tuntia lattialla istumista voisi saada selkani niin kipeaksi. Selkatuen kanssa paiva tuntuu lastenleikilta. Yritan olla huomaamatta, etta muut selkatuen saaneet ovat kaikki vahintaan keski-ikaisia.

Tehtavamme on edelleen tarkkailla hengitysta seka kaikkia tuntemuksia nenan ja ylahuulen alueella. Kaikki tuntemukset on havainnoitava. Kylmyys, kuumuus, hikoilu, kutina, tykytys, varina... Kaikki havainnoidaan, vain ja ainoastaan havainnoidaan. Naureskelen itsekseni, etta jos olisin kirjaimellisesti noudattanut saamiamme ohjeita enka olisi antanut yhdenkaan hengityksen menna ohi havainnoimatta sita, olisin kuollut jo ensimmaisten meditointituntien aikana.

Illalla naiset siirtavat tyynynsa toiseen saliin. Loppukurssin ajan, sen lisaksi etta naiset ja miehet asuvat eri puolilla meditaatiokeskusta ja syovat eri ruokasaleissa, naiset ja miehet myos meditoivat eri saleissa.


Paiva 3

Transform your deeds of body,
transform your deeds of speech.
Transform your mental deeds,
this is the essence of Dhamma.

Pienennamme havainnoitavaa aluetta pelkastaan nenan alapuoliselle alueelle. Tarkoituksena on teravoittaa mieli ennen kuin seuraavana paivana aloitamme vipassana-meditaation.

Aarettoman, uskomattoman tylsaa! Mika voisi olla puuduttavampaa kuin havainnoida jotain niin yksinkertaista asiaa kuin hengitysta kymmenen tuntia paivassa!?! Ajatukseni vaeltavat omia polkujaan. Unelmoin ruoasta. Pizzasta, jota en koskaan saanut, Round Cornerin ruoista, jotka saan pyytamatta ilman korianteria (kaikki kurssilla tarjottava ruoka tuntuu olevan maustettu vihaamallani korianterilla, joten en juurikaan ole syonyt pariin paivaan). Kaipaan jouluruokia, graavi- ja savulohta seka savusiikaa, joista jain viime jouluna paitsi. Ajattelen hedelmasalaattia, Realia ja Polaria, mansikoita, kuohuviinia, Lontoon rakeita (joita syon ehka kerran parissa vuodessa), karjalanpiirakoita ja munavoita, opiskelijaravintolan ruokia, uusia perunoita ja jopa hapankorppuja. En edes muista, milloin olen viimeksi syonyt hapankorppuja, mutta nyt ikavoin niitakin. Tulevat seitseman paivaa tuntuvat elamani pisimmilta. Toivon, etta seuraavana paivana opetettava vipassana-meditaatio tuntuisi hiukan mielekkaammalta kuin tama loputon hengityksen tarkkailu.

Ajattelen myos monia ihmisia Suomessa. Ja tulevaa kesaa ja sita, mita kaikkea silloin aionkaan tehda. Laskeskelen paljonko kello on Suomessa ja mietin kummipoikaani, jonka syntymapaivajuhlat ovat parhaillaan kaynnissa. Mielessani olen siella myos.


Paiva 4

Good to have mastery of speech, good to have physical mastery,
but one who is master of his mind, is a warrior of real courage.

Jatkamme viela iltapaivaan asti anapana-meditaatiota. Aamiaisella minulle ilmoitetaan, etta saan vaihtaa huonetta. Joku on luovuttanut ja kahden hengen huoneesta on vapautunut sanky minulle. Oikeastaan olin jo tottunut edelliseen huoneeseeni eivatka intialaiset huonetoverinikaan pahemmin hairinneet minua silla he harvoin kayttivat kylpyhuonetta. Tarpeensa he tekivat talon taakse: sarin helmat ylos ja siita vain suorilta jaloilta lorottaen. Ilmeisesti sarin alla ei siis kayteta alushousuja.

Uudessa huoneessani huonetoverinani on noin 60-vuotias intialaisnainen. Vaikka asumme samassa huoneessa seuraavan viikon, en voi edes tervehtia hanta.

Huoneenvaihdon jalkeen olen niin hyvalla tuulella, etten malta edes menna paivaunille kuten yleensa teen aamiaisen ja lounaan jalkeen.

Iltapaivalla on vihdoin aika aloittaa vipassana-meditaatio. Vipassana-meditaation tavoitteena on vapauttaa yksilo kaikesta epatoivosta ja negatiivisuudesta. Vipassana on elamisen taidetta, The Art of Living. Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Taman tekniikan loysi uudelleen Gautama Buddha noin 2500 vuotta sitten. Vipassana tarkoittaa asioiden nakemista sellaisenaan, to see things as they really are. Meditointitekniikka perustuu itsetarkkailuun. Hengityksen tarkkailun jalkeen yksilo siirtyy havainnoimaan kehonsa ja mielensa alati muuttuvaa luonnetta ja kokee valiaikaisuuden universaalin totuuden. Totuuden ymmartaminen itsea havainnoimalla ja omien kokemusten kautta on samalla puhdistautumisprosessi. Dhamma (polku, tie, totuus) on "universaali laake universaaleihin ongelmiin" eika se ole sidottu mihinkaan uskontoon. Vipassanan tarkoitus on vapauttaa yksilo onnettomasta elamasta ja siita, mika onnettomuutta aiheuttaa: miellyttavien asioiden haluaminen ja kaipaaminen seka toisaalta epamiellyttavien asioiden vastustus ja vastahakoisuus niita kohtaan. Jatkuva vipassana-meditaation harjoitus vapauttaa yksilon jannitteista, joita jokapaivainen elama synnyttaa ja avaa myos vanhat solmut, joita vaaranlainen reagointi miellyttaviin ja epamiellyttaviin asioihin on saanut aikaan. Vipassana-meditaation tavoitteena on luoda positiivista energiaa seka yksilon etta yhteiskunnan hyvaksi.

Perusajatuksena siis on, etta yksilo ymmartaa ja kokee omakohtaisesti mentaalisen ja materiaalisen maailman valiaikaisuuden, jatkumattomuuden ja katoavaisuuden. Epatoivomme ja negatiivisuutemme saavat alkunsa, kun kaipaamme jatkuvasti positiivisia asioita ja mielihyvaa ja pyrimme eroon epamiellyttavista asioista. Koska kaikki on valiaikaista ja muuttuu tai katoaa ennen pitkaa, ei mielihyvan tunnekaan koskaan voi kestaa ikuisesti. Tama synnyttaa epatoivoa. Kun kohtaamme negatiivisia asioita, kieriskelemme epatoivossa ja masennuksessa ja vajoamme yha syvemmalle negatiivisiin ajatuksiin. Siirramme myos negatiivisia tunteitamme muihin ihmisiin ja nain epatoivo vain kasvaa ja kasvaa, moninkertaistuu ja moninkertaistuu.

Vipassana-meditaatiossa keskitytaan tarkkailemaan kehon tuntemuksia. Aloitamme havainnoimalla ruumiinosan kerrallaan siirtyen hitaasti paalaesta alkaen kohti varpaita. Goenkan nariseva aani kertoo ohjeet niin puuduttavan hitaasti ja niin raivostuttavalla intianenglannilla, etta paani on rajahtaa. "Aand now mooove to youuur abdominaal aaarea. Obseeeerve eeeevery sansation (kylla, sAnsation!) you axperience (kylla, Axperience!!). It may be coldness, it may be heat, it may be itching, it may be tingling, it may be vibration, it may be anythhhing, anythhhing. Aaany sansation you axperience, just obseeeerve, obseeeerve, obseeeerve. Obseeeerve the reaaality of the moment, the reaaaality of the sansation as it is, as it is.... Aaand then moooove to youuuur leg. Obseeerve eeeevery sansation you axperience. It may be coldness, it may be heat..." Ajattelen, etta jos ohjeet, joita nauhalta saamme jokaisen meditointisession aikana, ovat jatkossa yhta perusteellisen yksityiskohtaiset ja samaa asiaa kerta toisensa peraan toistavat, mina luovutan. Tuskastuttavin hetki tahan mennessa!

Aloitamme myos Adhitthana-istunnot eli ns. vahvan paattavaisyyden ja maaratietoisuuden istunnot (sitting of strong determination). Naita istuntoja on kolmesti paivassa jokaisella ryhmameditointitunnilla. Tunnin mittaisen Adhitthana-istunnon aikana kasia ja jalkoja ei saa liikuttaa ja silmat on pidettava suljettuina. Kuulostaa periaatteessa helpolta, mutta jos kokeilet tata kotona, huomaat pian, etta tunti liikkumatta, silmat kiinni, taydellisessa hiljaisuudessa, tietamatta paljonko aikaa on kulunut, on yllattavan vaikeaa. Maailman mukavimmaltakin tuntuva asento alkaa pian sattua ja painovoiman vaikutuksen voi kirjaimellisesti tuntea nahoissaan, kun lattiaa vasten olevat jalkapohjat tuntuvat pureutuvan kipeasti kiinni lattiaan, vaikkei kehon painokaan ole niita rasittamassa. Ideana on saavuttaa kokemus tuntemusten valiaikaisuudesta. Kutina menee itsestaan ohi, hikoilu helpottaa hetkittain, mutta... Kipu kylla omien kokemusteni mukaan pysyy, vaikka luonteeltaan sekin on yhta valiaikaista kuin kaikki muutkin tuntemukset. Vipassana-meditaatiossa kaikki tuntemukset on havainnoitava sellaisenaan, as it is, as it is, niinkuin Goenka nauhalta narisee yha uudelleen ja uudelleen. Mihinkaan tuntemuksiin, ei miellyttaviin eika epamiellyttaviin, tarvitse eika pida reagoida. Jokaisen hetken todellisuus on hyvaksyttava sellaisenaan. Tuntemuksia ei pida myoskaan liittaa itseensa. Kipua on ajateltava kipuna yleensa, ei minun kipunani, ei etta minuun sattuu. Ei millaan tavoin helppoa saada tiedostamatonta mielta hyvaksymaan tallaisia luonnonlakeja silloin, kun kipu on sietamatonta.

Yhtakkia muistan, mita olen kirjoittanut muistikirjaani pari viikkoa sitten. En tieda, mista ajatus silloin tuli mieleeni, mutta kirjoitin seuraavan lauseen: "Jotenkin lohdullista, etta mikaan ei kesta ikuisesti." Ja nyt istun hamarassa salissa yrittaen itse kokea taman tosiasian oman kehoni asettamissa rajoissa.


Paiva 5

The true ganges, jamuna and sarasvati are sila, samadhi and pañña. When these three streams converge, nibbana manifests.
Moment after moment life keeps slipping by. Make use of every moment. The moment past never comes back.

Heraan maailman arsyttavimpaan kellon kilkatukseen hyvalla mielella. Vaikka heratys onkin epainhimillisen aikaisin, astelen 50 naisen tayttamaan saliin hymyillen. Istun paikalleni onnellisena siita, etta saan olla juuri nyt juuri tassa nimenomaisessa salissa. Asetun lempiasentooni, selka vasten selkanojaa, tyyny alaselan takana, takapuoli kovalla penkilla siten, etta istuintyynyn reuna on aavistuksen takapuoleni alla. Jalkapohjani asetan istuintyynyn toiselle reunalle noin lantion levyiseen haara-asentoon, polvet koukussa toisiinsa nojaten. Suljen silmani. Paatan, etten liikahda ennen kuin on pakko. Istun tunnin ja 20 minuuttia liikauttamatta kasiani tai jalkojani, avaamatta silmiani, tietamatta lainkaan, kauanko olen paikallani istunut. Kun avaan silmani, aurinko on noussut. Nousen ylos. Hymyssa suin kavelen ulos jaloittelemaan.

Minun ja huonetoverini paivarytmit menevat taydellisesti yksiin. Aamiaisen jalkeen han menee suihkuun ja pesee pyykkia. Mina nukun. Lounaan jalkeen huonetoverini jatkaa pyykkaysta, jonka jalkeen han kay lepaamaan. Mina syon lounaan pikaisesti ja kiirehdin nukkumaan (ellei satu olemaan pyykkipaiva). Iltateen jalkeen mina menen suihkuun. Kylpyhuoneen jakaminen ei siis tuota pienintakaan ongelmaa ja nainkin pieni asia voi nakojaan tuottaa suurta iloa.

Kun viela lounaalla saan huomata, etta minulle on alettu pyytamatta laittaa sivuun annokset erilaisia kastikkeita ilman korianteria, olen suunnattoman kiitollinen. Ruoka on taivaallista. Dhamma-keskusten toimintaperiaate onkin nerokas. Koska keskukset toimivat taysin edellisten kurssilaisten lahjoitusten varassa, kaiken mita kurssin aikana saa, ottaa automaattisesti vastaan kiitollisena. Kukaan ei myoskaan esita mitaan suurempia vaatimuksia ruoan tai majoituksen suhteen. Tamakin on osa Vipassanan henkea. Oman egon korostamisesta ja minakeskeisyydesta pyritaan paasemaan eroon ja kaikki hyva, mita eteen tulee, otetaan kiitollisena vastaan, mitaan vaatimatta, hyvaksyen asiat sellaisina kuin ne ovat, muistaen kaiken valiaikaisuus.


Paiva 6

Strive ardently, oh man, and burn! Purity comes from burning away the dross. Gold must pass through a crucible in order to be refined.

Remain aware and equanimous,
every moment aware,
every moment equanimous.

Kehon tuntemusten havainnointi jatkuu. Nyt etenemme vuorotellen ylhaalta alas ja sen jalkeen takaisin ylos. Jokainen tuntemus matkan varrella tulee havainnoida. Taten huomaamme, etta kutina, kuumotus, pistely tai muu tuntemus, jonka yhdella havainnointikerralla havaitsemme jossain kohtaa kehoa, onkin seuraavalla havainnointikerralla poissa.

Kivun kohdalla tama katoavaisuus ei tosin edelleenkaan pida paikkaansa. Kipu on ja pysyy. Tavoitteena onkin paasta kivun yli ja aistia kivusta huolimatta muita tuntemuksia. Kipu on myos merkki siita, etta jannitteet, sankharat, joita olemme elamamme aikana kehoomme ja mieleemme keranneet, poistuvat.

Huomaan mielessani puhuvani jomottavalle takapuolelleni: "Joo joo, siella tuntuu kipua, mutta mina en siita valita. Siirryn nyt havainnoimaan polviani. Sina, kipu, voit joko pysya takapuolessani tai haipya. Minulle se on taysin yhdentekevaa."

Saavun istumapaikalleni salissa kuin olisin menossa sotaan ja tuolini ja tyynyni olisivat pahimmat vastustajani. Katson niita arvioiden, mittailen niita katseellani kuin arkkivihollistani. "Sinahan et minulle mitaan mahda. Mina istun nyt tahan ja seuraavaan tuntiin en hievahdakaan," sanon tuolilleni mielessani. Naurattaa. Ihan kuin tyynyt tai tuoli voisivat olla millaan tavalla syyllisia karsimykseeni. Naureskellen mina ja muutama muu nainen myos katselemme, kuinka eras nuori tytto kasaa istumapaikalleen paiva paivalta lisaa tyynyja - parhaimmillaan lasken seitseman tyynya - ja ennen Adhitthana-istuntoa asettelee yhden tyynyn paansa ja hartioidensa ymparille ja sitoo sen ja itsensa huivilla kiinni tuolin selkanojaan. Tekisi mieli sanoa hanelle, etteivat tyynyt mitaan ratkaise. Pari kertaa kokeilin itsekin ottaa kolmannen tyynyn lisapehmusteeksi, mutta nopeasti huomasin, etta "keep it simple" on neuvo, joka patee tassakin tapauksessa. Asennon hakeminen on joka tapauksessa joka kerta kuin vaativa kirurginen operaatio. Yksikin sentti tuntuu ratkaisevalta, jokainen sormi ja varvas on asetettava hyvaan asentoon, jalkapohjat sentilleen oikeaan kohtaan ja oikeassa kulmassa lattiaan ja toisiinsa nahden.

Vaikka Adhitthana-istuntoja on virallisesti vain kolme kertaa paivassa, kuudentena paivana teen Adhitthanan kuusi kertaa. Joka kerta, kun istun alas, paatan, etta istun niin kauan kuin kykenen. Pari kertaa tuntuu, etta viela kellon soidessa tauolle tunnin ja vartin istunnon jalkeen olisin yha voinut jatkaa. Paivan viimeisen Adhitthanan jalkeen jaloittelen kavelypolullamme, noin 150 metrin pituisella puiden reunustamalla kujalla, ja tunnen olevani paasta varpaisiin onnellinen. Onnellinen joka solullani, varpaankarjesta paalakeen. Huikea tunne!

Illalla en vasymyksesta huolimatta meinaa saada unta, kun mietin, kuinka tyytyvainen elamaani olen.