Meditaatiokurssi, paivat 7-11

...Aamuun uuteen liian varhain taas nousen
Mut se haittaa ei lainkaan
Ehdin syvään hengittämään
Mä luulen, tiedän tarkoituksen omaan elämään
Eikä mikään voi mua juuri nyt horjuttaa

Muut miettii, mun täytyis tahtoo vielä enemmän
Olla ahne ja kunnianhimoinen
Mut mä mieluummin elän ihan vähän hitaammin
Mistään tärkeästä tuskin paitsi jään...

...Ennen en tiennyt, minne olin menossa
Saati et oisin tiennyt, mistä olen tulossa
Nyt kun tiedän, tästä suunnasta tahdon pitää kii
Elää paineetta, nauttia pelottomasti..."

Irina: Uuteen aamuun


Paiva 7

Rolling and rolling in sensual pleasures we keep tying knots. Observing, observing, observing, we open all the knots.
Time is so precious. It is not sold in the market. Even for the wealth of the three worlds, you cannot buy the precious time.

Havainnointi jatkuu. Tehtavana on havainnoida edelleen kehon tuntemuksia ylhaalta alas ja takaisin ylos, mutta nyt symmetrisesti molempia kehon puoliskoja yhtaikaa. Ajatuksia on yha vaikeampaa saada pysymaan talla yksinkertaisella, paivasta toiseen jatkuvalla havannoinnin tasolla.

Iltapaivalla paasemme vihdoin salaperaiseen pagodaan, jonne vain vanhemmat oppilaat, jotka ovat kurssilla vahintaan toista kertaa, ovat aikaisemmin paasseet. Monesti olen uteliaana kujalla kavellessani yrittanyt kurkkia pagodaan sisaan ja miettia, milta siella mahtaa nayttaa. Hiukan kateellisena olen katsonut, kun vanhemmat oppilaat ovat pari kertaa paivassa saaneet luvan menna pagodaan meditoimaan.

Kun paasen pagodaan sisalle ja naen meditointisellit (meditation cells), purskahdan nauruun (aanettomasti tietenkin). Meditointisellit - silla selleja ne nimenomaan ovat - ovat ankean harmaan kaytavan ymparilla vieri vieressa olevia parin nelion koppeja. Selleissa on istuttava kasvot pagodan keskustaa kohti eika jalkoja saa ojentaa keskustaa pain. Pagodan hohdokkuus karisee hetkessa.

Iltapaivan Adhitthana-istunnon jalkeen, tassa vaiheessa kurssia, kaikki alkavat olla vasyneita. Palaan saliin, luon taas arvioivan silmayksen istuimeeni, huokaisen alistuneesti ja asetun istumaan vahiten kivuliaaseen asentoon. Yksi jos toinenkin meista naureskelee aaneen nuorelle tytolle, joka kay taisteluaan tyynyjensa kanssa. Kun Goenkan nariseva aani kajauttaa kaiuttimista ties kuinka monetta kertaa "staaaart agaiiiin, staaaart agaiiiin" venyttaen vokaaleja luonnottoman pitkiksi, salillinen naisia repeaa hysteerisen hallitsemattomaan nauruun, jota on vaikea saada loppumaan. Tuntuu hyvalta tietaa, etta en ole yksin. Ja hassua, millainen yhteishenki voi syntya 50 naisen kesken, joista suurin osa ei ole koskaan puhunut toisilleen sanaakaan ja joista monella ei ole edes yhteista kielta.

Taman lipsahduksen jalkeen keskittyminen on entista vaikeampaa. Alan luvan kanssa ajatella muita asioita. Totean, etta mieleni on liian levoton keskittymaan pelkkien kehon tuntemusten havainnointiin paivasta toiseen, kymmenen tuntia paivassa. Kaytannossa voisin lopettaa kurssin tahan, mutta periaatteesta haluan kulkea polun loppuun saakka, vaikka en varsinaisesti itse polulla enaa kuljekaan. Seuraan kylla, missa polku menee, mutta kuljen loppumatkan sen vieressa katsellen, mita kaikkea muuta jannittavaa matkan varrelta loytyy.


Paiva 8

Deeper the craving, deeper is the aversion. Deeper the aversion, deeper is the affliction.
Be aware and equanimous every moment. Moment after moment, life keeps slipping by. The moment past never comes back.

Havainnointi jatkuu entiseen tapaan, mutta nyt voimme antaa huomiomme vapaasti virrata lapi kehon. Minun huomioni virtaa vapaasti jossain ihan muualla: loppureissussa, tulevassa kesassa, uusissa matkasuunnitelmissa, hyvissa paatoksissa ja lupauksissa. Tavallaan haluaisin jo olla muualla, mutta paatan ottaa viimeiset paivat mahdollisuutena kerrankin rauhassa keskittya omiin ajatuksiin ilman mitaan hairiotekijoita. Olen jo tahan mennessa huomannut, etta ihan uudenlaisia luovia ideoita pulppuaa mieleen, kun ajatuksilleen vaan antaa tilaa ja aikaa. Olen esimerkiksi keksinyt eraan idean, josta voisi kirjoittaa loistavan kirjan ja juontakin ehdin tuntien kuluessa kehitella melko pitkalle. Ja mina kun luulin, ettei minulla ole lainkaan mielikuvitusta! Mielikuvitukseni vain nakojaan on hidasta lajia ja vaatii kymmenia tunteja synnyttaakseen ensimmaistakaan ideaa.

Alan odottaa tunteja, jolloin paasemme pagodaan. Siella on ihanan viileaa ja kun suljen sellini oven, voin ottaa mukavan asennon ja rentoutua. (Pidan kuitenkin koko ajan huolen, etten ojenna jalkojani kohti pagodan keskustaa ja pidan kasvoni suunnattuna oikeaan suuntaan. En myoskaan nuku sellissani, vaikka tilaisuus voisi helposti tehda varkaan. Muutenkin hammastelen, kuinka pirtea olen tahan asti ollut. Salissakaan en ole torkahtanut kuin korkeintaan kahdesti ja niin pieneksi hetkeksi, ettei sita ainakaan nukkumiseksi voi laskea.)


Paiva 9

Achieved this human life; achieved the priceless dhamma. Now with faith and effort, untie the bonds of the mind!

Aamuheratykset kayvat yha tuskallisemmiksi, mutta edelleen nautin aamun ensimmaisista tunneista pimeassa ja viela viileassa salissa. Vaikken enaa yritakaan meditoida, mietin silti paljon asioita, joihin meidan on meditaation avulla tarkoitus pyrkia. Tavoitteissa on paljon hyvia pointteja ja asioita, joita tulisi arkielamassa enemmankin ajatella. Yritan sisaistaa idean, etta olemme kaikki itse vastuussa tunteistamme, niin myonteisista kuin kielteisistakin. Pidamme usein itsestaanselvana, etta negatiiviset tunteemme ovat muiden ihmisten aiheuttamia. "Koska se sanoi sita ja sita, olen vihainen" tai "koska se ei tehnyt niinkuin mina olisin halunnut, olen pettynyt" ja niin edelleen. Tosiasiassa emme voi kuitenkaan syyttaa vihan tai pettymyksen tunteistamme ketaan muita kuin itseamme. Mina olen vihainen vain, jos reagoin jonkun ihmisen sanomisiin vihan tunteella. Mina olen pettynyt vain, jos reagoin jonkun ihmisen tekemisiin tai tekematta jattamisiin pettymyksen tunteella. Muita ihmisia on vaikea muuttaa, mutta omaan ajatteluun jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa - vaikka helppoa sekaan ei toki ole.

Huomaan kuitenkin, etten tosiaan taida olla kovin epatoivoinen luonne. Kuluneiden paivien ajan ajatukseni ovat olleet lahes yksinomaan positiivisia. Vaikka olenkin silloin talloin kovasti ikavoinyt monia asioita ja ihmisia, on sekin ikava tavallaan myonteista, silla tiedan, etta kaipaamani asiat ja ihmiset odottavat minua ja niiden aika koittaa ennen pitkaa. Olen miettinyt paljon hauskoja asioita, joita olen eri ihmisten kanssa kokenut, suunnitellut juttuja, joita aion heidan kanssaan tehda ja miettinyt, mita ihania ruokia taas saan nauttia kurssin paatyttya Intiassa seka huhtikuussa Suomeen palattuani. En voi olla naurahtamatta aaneen sellissani, kun tajuan, kuinka monta kertaa tunnissa ajatukseni vaeltavat erilaisiin herkkuihin. Ruoka todellakin taitaa olla yksi elamani suurimmista nautinnoista. Lahes kaikkiin ruoka-ajatuksiin liittyy kuitenkin myos keskeisesti ystavat ja perhe. Tunnista toiseen suunnittelen ruokia, joita aion kokata ja mietin, keita kutsun syomaan.


Paiva 10

Of hatred and ill will, may not a trace remain. May love and goodwill fill body, mind and life.

Tanaan opettelemme uuden meditaatiotekniikan, metta bhavanan. Metta bhavanan tarkoitus on kehittaa rakastavia, myotatuntoisia, onnellisia ja iloisia tunteita kaikkia ihmisia kohtaan. "Bhavatu sabba mangalam" eli "may all beings be happy" on metta bhavanan paaajatus ja niihin sanoihin, kolmesti toistettuna, ovat kaikki meditaatiosessiomme koko kurssin ajan paattyneet. Tavoitteena on synnyttaa rauhan ja harmonian tunteita, onnellisia ajatuksia, iloisia ajatuksia, rakastavia ja valittavia ajatuksia. Metta bhavana -session jalkeen hiljaisuus paattyy. Tuntuu oudolta. En tieda, mita sanoisin ensimmaiseksi ja kenelle. Olen nauttinut hiljaisuudesta ja puhumattomuudesta enemman kuin olisin voinut aavistaakaan. Kokemus on ollut vapauttava. Jollain tapaa kaikki ihmiset ovat enemman samanarvoisia, kun ei tieda mitaan kenenkaan taustoista. On ollut ihanaa, kun ei ole tarvinnut pyrkia miellyttamaan ketaan. Ihmisten kansallisuuksien ja ammattien arvailu on ollut hauskaa. On ollut mukava vetaytya rauhassa omiin oloihin tarvitsematta selitella kenellekaan vasymystaan ja tarvitsematta ajatella, etta muut pitavat tylsana, kun haluan valilla olla yksinani. Ruokalassa ei ole tarvinnut miettia, kenen viereen istuisi, kun juttuseuraa ei kuitenkaan ole ollut tarjolla. On ollut janna miettia, miten muut ovat kurssin kokeneet ja millaisia tuntemuksia heissa on herannyt. Enimman aikaa ihmiset ovat kavelleet katse maahan luotuna, hitaasti laahustaen pienta kavelykujaamme edestakaisin. Silloin talloin joku on hymyillyt tai hyraillyt itsekseen, mutta ihmisten tuntemuksia on ollut vaikea paatella.

Vaikka puhuminen onkin alkuun hammentavaa, on ihanaa nahda ymparilla niin paljon iloisia ja nauravia ihmisia. Yhtakkinen puheensorina tuntuu lahes korviahuumaavalta. Vertailemme kokemuksiamme, parhaita ja pahimpia hetkia, yritamme opetella toistemme nimia. Hiljaisuuden paatyttya meilla on neljan ja puolen tunnin tauko ennen iltapaivan toiseksi viimeista ryhmameditaatiotuntia. Normaalisti kaikki katoavat huoneisiinsa paivaunille heti lounaan jalkeen, mutta nyt, kun saamme puhua, kukaan ei malta menna nukkumaan. Parin tunnin puhumisen jalkeen toteamme joukolla, etta lahes kaikkien paata sarkee. Omituista! Ja ennen iltateeta kaikilla on kauhea nalka, vaikka aikaisempina paivina kukaan ei ole siihen aikaan ollut erityisen nalkainen. Ja jo pari tuntia iltapalan jalkeen vatsani kurisee jalleen tyhjyyttaan, vaikka normaalisti selvian helposti aamiaiseen saakka. Onko puhuminen siis niin rankkaa, etta siita tulee paa kipeaksi ja niin kuluttavaa, etta se tekee meidat nalkaisiksi ennen aikojamme?

Olen onnellinen, kun saan vihdoin kirjoitusvalineeni takaisin ja paasen tyhjentamaan paani muistikirjan sivuille. Onneksi olen kirjoittanut asiat paassani niin moneen kertaan, etteivat ne hetkessa unohdu.

Illalla kukaan ei malta menna ajoissa nukkumaan ja nauru ja puheensorina raikuvat puutarhassa, jonka raukeaan hiljaisuuteen olin jo ehtinyt tottua. Uskomatonta, kuinka lyhyelta ajalta menneet kymmenen paivaa nyt tuntuvat, kun viela pari paivaa sitten jaljella oleva aika tuntui ikuisuudelta!


Paiva 11

Viimeinen heratys keskella yota. Viimeinen meditaatiohetki. Viimeinen kerta niin tutuksi tulleessa salissa naiden ihmisten keskella, joista en tieda juuri mitaan, mutta joiden kanssa olen jakanut yhden elamani ainutlaatuisimmista kokemuksista. Kuluneet kymmenen vuorokautta ovat olleet yksi elamani mielenkiintoisimmista ja pitkastyttavimmista kokemusta - sanapari, jota en uskonut olevan mahdollista yhdistaa yhteen ja samaan kokemukseen! Mielenkiintoisuus nousikin juuri tylsyydesta, kun tylsyydesta oli pakko yrittaa luoda mielenkiintoista. Ja olihan oman mielen tarkkailu kymmenen paivan ajan aarimmaisen kiinnostavaa.

Lahteminen on aina haikeaa, niin tallakin kertaa. Taksissa tajuan, etta monelle ihmiselle jai hyvastit sanomatta. Kaipaan heita, vaikken edes tieda heidan nimiaan.

Vaikka en saanutkaan mieltani kesytettya meditoinnin vaatimaan kurinalaisuuteen, oli kurssi positiivinen kokemus. Tunnen entista vahvemmin, etta elamani on menossa juuri siihen suuntaan kuin haluan. Sain vahvistuksen sille, kuka ja millainen ihminen olen. Kymmenen paivan ja noin sadan tunnin meditoinnin aikana olisi ollut mahdollisuus alkaa murehtia vanhoja murheita tai stressata tulevasta. Ikavat ajatukset kuitenkin pysyivat poissa taysin tiedostamatta, ilman etta olisin tietoisesti pyrkinyt ajattelemaan positiivisia asioita. Viihdyn oman itseni ja omien ajatusteni seurassa. Olen iloinen, etta osallistuin kurssille, tyytyvainen, etta jaksoin loppuun asti ja onnellinen, etta se on nyt takanapain.

Ja kylla, kurssin jalkeen palkitsen itseni vihdoin pizzalla. Ja kahdella erilaisella suklaakakulla. Ja mansikkapirtelolla. Ja mangosmoothiella.

Bhavatu sabba mangalam.
May all beings be happy.


"Cold in the shadow of who I should be.
There's a fire burning deep inside me.
Helping me see, only I hold the key.

And now I stand here unafraid.
Proud of everything I've made.
That's why I had to run away...

...There's so much energy. At last I can be free.
I am the person I was looking for.

Feel the sun. Waves crash like my emotion.
Life has begun, now I will be safe from the storm..."

Mel C: Feel The Sun