Meditaatiokurssin jalkeen jokin jossain on liikahtanut. Intian neljanneksi suurin kaupunki Chennai, jonka ennen kurssia olin valmis julistamaan Intian epaystavallisimmaksi kaupungiksi, hymyilee minulle nyt jokaisen asukkaansa kautta. Ja mina hymyilen takaisin. Ihmiset pysahtyvat varta vasten opastamaan minua oikeaan bussiin, lapsiperheet vilkuttelevat minulle ystavallisen kiinnostuneina, saan riksakuskista kaverin.

Kaikki muutkin asiat tuntuvat loksahtavan paikoilleen. Saan mp3-soittimeeni laturin ja virtaa parin viikon tauon jalkeen. Teen paatoksen lahtea maaliskuuksi Kambodzaan ja Laosiin ja saan lentoliput varattua. Muistan taas, mika on parasta yksin matkustamisessa: se, etta voin muuttaa suunnitelmiani kysymatta lupaa keneltakaan. Ainoa matkakumppani, jolta minun taytyy kysya, mita haluaisit tanaan tehda ja mihin seuraavaksi menna, olen mina itse.