Takaisin Intiaan

Ennen paluuta Kaakkois-Aasiasta Intiaan odotin koko maata kauhulla. Etenkin Thaimaa on niin moderni ja toimiva maa matkailijan nakokulmasta, etta pelkasin isoa kulttuurishokkia. Lisaksi ajattelin, etta Kolkatassa olisi viela kuumempi kuin Phnom Penhissa tai Bangkokissa. Suurena ruoan ystavana eniten kauhulla odotin kuitenkin intialaisia ruokia ja eniten pelkasin Thaimaasta ikavoivani thairuokia.

Mutta kun paasen Intiaan eika rajalla tule ongelmia viisumin kanssa uusista viisumisaannoista huolimatta, huokaisen helpotuksesta. Tunnin taksimatkalla keskustaan muistan, etta minahan tosiaan kuitenkin loppujen lopuksi pidan Intiasta, vaikkei se aina helppoa olekaan. Intia on maa, joka kulkee omia polkujaan ja tekee asiat omalla tavallaan, muiden mielipiteista valittamatta. Elama voi olla alkeellista (luulin jo nahneeni kaikki mahdolliset kulkupelit, kunnes Kolkatassa paasen todistamaan ihmisvetoisia riksoja; mopon tai polkupyoran sijasta riksoja vetavat miehet, joista jotkut nayttavat vahintaan 70-vuotiailta, mutta ovat ilmeisen hyvakuntoisia paatellen siita, kuinka he pinkaisevat ketterasti juoksuun asiakkaan istahtaessa kyytiin), ihmiset koyhia, meteli sietamatonta (useammin kuin kerran on meditaatiokurssilla harjoittamani mielentyyneys ollut koetuksella, kun olen yrittanyt nukkua yojunassa ja lauma intialaisia on herannyt viidelta aamulla juttelemaan ja nauramaan kovaaanisesti), liikenne kaoottista ja muoti noin 40 vuotta lansimaista maailmaa jaljessa (muodikkaimmin pukeutuvilla miehilla on ylhaalta kireat korkeavyotaroiset trumpettifarkut, kauluspaidat, oljytyt hiukset ja ah, ne kaikkien naisten rakastamat viikset!), mutta juuri naista syista se on myos jotenkin huvittavalla tavalla herttaista ja ihailtavaa. Tuntuu kuin seuraisi juuri kavelemaan oppinutta lasta, joka ottaa askeleen eteen ja kaksi taakse. Hoippuvat askeleet nayttavat huvittavilta, mutta silti lapsen jokainen askel saa ylitsevuotavat kehut ja suorituksen jalkeen tekee mieli menna rutistamaan lasta, koska tama yrittaa niin kovasti.

Pakko myontaa, etta Kolkata huhtikuussa on kuuma, mutta kestan sen suuremmin karsimatta. Parinkymmenen metrin kavely kadulla tarjoaa kaikille aisteille niin paljon koettavaa, ettei hikoiluun ehdi keskittya. Mutta entas se ruokapuoli? Melkein unohdan syoda, kun kuljeskelen vilkkailla kaduilla. Iltapaiva on jo pitkalla, kun katukojun momot (taikinakuoreen kaarityt kasvisnyytit) pysayttavat minut. Ostan nelja momoa kymmenella rupialla ja saan pienen kupillisen keittoa momojen seuraksi. Hotkaisen annokseni ja tilaan toisen heti peraan. Parhaita momoja, joita olen ikina syonyt! Vahan matkaa kaveltyani toinen katukoju pysayttaa minut kyltillaan, jossa luvataan ruokaa, jota intialainen ystavani on minun kaskenyt maistaa. Tilaan sita annoksen ja sekin on hyvaa. Vatsani kiittaa enka silla hetkella keksi Intiasta pahaa sanottavaa.