Tasan vuosi sitten luulin, etta elamani on ohitse. Viiden vuoden seurustelusuhteeni oli juuri paattynyt, yritin neljatta vuotta perakkain lukea luokanopettajakoulutuksen paasykokeisiin ja ryvin sellaisessa aallonpohjassa, etta olin varma, etten selvia sielta elavana pintaan. Nelja paivaa vietin sangynpohjalla itkien ja olin valmis vaikka kuolemaan; mita tahansa, mika poistaisi pahan oloni. Silloin, kaikkein synkimpana hetkena, eras ystavani lahetti minulle tekstiviestin, jossa luki, etta aurinko paistaa minulle viela.

Eika han olisi voinut olla enempaa oikeassa. Sain viettaa yhden elamani parhaista kesista. Sain ihanan kamppiksen, josta tuli ystavani. Entisen poikaystavani kanssa olemme edelleen kavereita, mista olen iloinen. Sain taydellisen kesatyon lyhyine tyopaivineen ja sen ansiosta mahdollisuuden nauttia jokaisesta aurinkoisesta paivasta ja Helsingin kesasta. Sain nelja vuotta odottamani tiedon hartaasti toivomastani opiskelupaikasta. Opiskelujen aloittaminen oli yhta juhlaa ja kaikki opiskelukaverit huipputyyppeja. Sain monta uutta ihanaa ystavaa. Opiskelujen lomassa sain tehda toita, joista pidin. Ja marraskuussa paasin toteuttamaan pitkaaikaisen unelmani: pitkan reissun ja talven poissa Suomesta. Ja nyt, kun vappu on ovella ja kevataurinko alkaa lammittaa jo Suomessakin, saan palata sinne monta hienoa kokemusta rikkaampana.

Aurinko on todellakin paistanut minulle, seka kuvainnollisesti etta kirjaimellisesti.





Kiitos kaikille blogia seuranneille ja erityisesti iso kiitos mielta lammittavista kommenteista! Tarkoitus on jatkaa kirjoittamista jossain muodossa tulevaisuudessakin, mutta nahtavaksi jaa, mita, missa ja milloin... Sanotaan nain, etta minusta kuullaan viela! :)

AURINKOISTA KESAA KAIKILLE! Ja toteuttakaa unelmanne - nyt tai ei milloinkaan!